Rent a Finn -kampanja julkaistu – Maailman onnellisin kansa avaa sielunmaisemaansa luonnon kautta
Uutiset

Rent a Finn -kampanja julkaistu – Maailman onnellisin kansa avaa sielunmaisemaansa luonnon kautta

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Suomi arvostettiin hiljattain julkaistussa YK:n tutkimuksessa maailman onnellisimmaksi kansaksi, osittain läheisen luontosuhteen ansiosta. Visit Finland haluaa tarjota uuden Rent a Finn -kampanjan avulla ihmisille ympäri maailmaa mahdollisuuden päästä kokemaan suomalaista luontoa ja elämänmuotoa.

Visit Finlandin pitkäaikaisena teknologiakumppanina Creuna vastasi kampanjan teknisestä toteutuksesta, joka on samalla Visit Finlandin merkittävin markkinointitoimenpide tänä vuonna. Kampanja vastaa matkailualan kasvavaan kysyntään paikallisuudesta ja autenttisuudesta. 

– Rent a Finn on yksi monista mielenkiintoisista kansainväliselle yleisölle suunnatuista kampanjoista, joita Creuna on Visit Finlandille vuosien varrella toteuttanut. Aiemmista voisin mainita vaikkapa Finnscopen, Polar Night Magicin tai Explore Finlandin, sanoo Creunan projektijohtaja Markus Karikivi.

Esimerkiksi 3D-malleja hyödyntänyt Explore Finland sai kunniamaininnan Suomen suurimmassa digitaalisen median kilpailussa Grand Onessa. Visitfinland.com taas voitti Grand Prix -palkinnon Finnish Web Awards -gaalassa.

Rent a Finn -kampanjan ansiosta matkailija pääsee tulevana kesänä kolmen päivän ajan nauttimaan Suomen upeasta luonnosta ja sen tarjoamista aktiviteeteista paikallisen onnellisuusoppaan kanssa. Näiden päivien aikana suomalaiset opettavat vieraille rauhoittumisen taitoa ja luontoyhteyttä. Tekeminen vaihtelee aina marjanpoiminnasta saunomiseen ja mökkeilyyn. 

– Moni matkailija valitsee Suomen kohteekseen rauhoittavan luonnon ja hiljaisuuden vuoksi. Suomessa on jokaiselle määritelty oikeus liikkua luonnossa, ja luonto ja puhdas ulkoilma ovat osa arkeamme. Me nukutamme vauvoja vaunuissa ulkona, ulkoilemme säällä kuin säällä ja iso osa vapaa-ajastamme kuluu luonnon helmassa. Ehkä tässä on yksi avain onnellisuuteemme ja sitä haluamme Rent a Finn -kampanjalla tarjota myös muille, toteaa Business Finlandin kansainvälisen markkinoinnin johtaja Heli Jimenez.

Tutustu muihin töihimme!