Muutoksesta
Blogi

Muutoksesta

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Taksilain uudistus täytti tällä viikolla vuoden. Lakiuudistus on ehditty teilata moneen otteeseen ja ensimmäinen syntymäpäivä sai aikaan taas äänekkäiden arvostelujen piikin mediassa, kuten vaikka tässä Ilta-Sanomien Tuomas Mannisen kirjoittamassa ”kommentissa.

Ottamatta niinkään kantaa itse lakiin, se sai minut ajattelemaan tätä niin usein esiintyvää intohimoisen negatiivista suhtautumista muutokseen. Tosin voin vain olettaa ja toivoa, että esimerkiksi tässä Mannisen kirjoituksessa on onneksi reilu ripaus ironiaa ja tahallista liioittelua.

Taksilain uudistus on saattanut olla hyvä tai huono. Sitä en osaa sanoa. Itselleni se ei ole vahvasti muuttanut mitään. Taksimatkat ovat mielestäni olleet suunnilleen saman hintaisia kuin ennenkin, mitä nyt paikoitellen tilaaminen on helpottunut. Tosin en tiedä, onko se varsinaisesti lakimuutoksen ansiota. Pelkoa huijatuksi tulemisesta en ole kokenut.

Samoin Anne Bernerin ministerikaudesta voidaan olla montaa mieltä – tai lähinnä kai nimenomaan yhtä mieltä. Unohdetaan se hetkeksi ja puhutaan muutoksesta.

Sitä en kuitenkaan suostu uskomaan, että uudistuksen tarkoitus olisi ollut tehdä elämästä lähtökohtaisesti ihmisille vaikeampaa. Että tarkoitus olisi ollut tehdä mahdollisimman huono laki kaikille osapuolille. Näen, että taustalla on tunnistettu ihan aitoja muutoksia ja mahdollisuuksia tässä yhteiskunnassa ja haluttu antaa niille mahdollisuus mennä eteenpäin.

Oliko etukeno liian kova? Voi olla. Voi olla, että niin välineet kuin ihmiset eivät vielä olleet valmiita uudistukseen. Toisaalta, jos aina odoteltaisiin, että se viimeinenkin mummo Kälviällä on hommannut iPhonen, niin kovin vähän mitään tapahtuisi. Ihmisiä voidaan ohjata uusiin käyttäytymismalleihin. Olisivat jääneet iPodit sun muut tekemättä, jos olisi odoteltu, koska ihmiset kyllästyvät kokonaan cd-levyihin.

Sitten on se ihan aito mahdollisuus, että lain sisältö oli loppujen lopuksi vaan epäonnistunut. Hypoteesi ei pitänytkään paikkaansa. Silloin poliitikkojen pitäisi pystyä nostaa käsi ylös virheen merkiksi ja korjata asiat, jotka eivät toimi. Ei siis palata kokonaan takaisin vanhaan, vaan korjata ne asiat, jotka sitä vaativat. Tätä poliittinen päätöksenteko kaipaisi. Evolution, not revolution. Ei haudottaisi vuosi(kymmen)kaupalla uudistuksia, joilla pyritään sitten muuttamaan kaikki. Vaan pieniä askelia, kokeiluja, joille annetaan reilu mahdollisuus.

Sitä, miksi Manninen syyttää taksilakia hipstereistä, sähköpotkulaudoista ja muuttoliikenteestä maalta kaupunkiin, en millään ymmärrä.

Ja luonnollisesti mukana on myös ikiaikainen, maailman huonoin argumentti ”mitä siitäkin tulisi, jos KAIKKI menisivät töihin silloin kun huvittaisi”. Ei tulisi muuten yhtään mitään. Onneksi siis sitä ei ole kukaan ollut ehdottamassakaan.

Aina tarvitaan edelläkävijöiden joukko

Uudistuksesta yleisesti pitäisi muistaa pari asiaa. Ensinnäkin, se on aina vaikeaa. Uuden tavan oppimista vaikeampaa on oikeastaan ainoastaan vanhasta poisoppiminen. Välillä se on myös kivuliastakin. Kaikki ei myöskään koskaan tule adaptoitumaan uuteen. Mutta jos suurimman osan mielestä uudistus on hyvä, se on vain hyväksyttävä.

Samoin on hyväksyttävä se, että uudistus yleensä aina pyllistää johonkin suuntaan. Se harvoin palvelee tasaisesti kaikkien etuja. Yleensä uudistus tarkoittaa jostain vanhasta luopumista. Kokonaisesta ammattikunnasta voi tulla tarpeeton ja se ihan syystäkin harmittaa. Sekään ei silti voi olla syynä sille, että muutosta ei tehtäisi. Yksi monesti kerrotuista esimerkeistä on se, kun Lontoossa siirryttiin aikanaan öljyllä palavista katuvaloista sähköisiin. Kokonainen katuvalonsytyttäjien ammattikunta jäi kertaheitolla työttömiksi. Silti uskallan väittää, että muutos kannatti tehdä.

Erityisesti tämä tilanne tulee eteen, kun taustalla on laajempia, kauaskantoisia tavoitteita. Tällaiseksi voitaneen laskea myös yksityisautoilun vähentäminen, joka on osa Helsingin kaupungin strategiaa. Se vaatii aktiivisia toimenpiteitä päättäjiltä. Ne eivät valmistu hetkessä, eikä kaikki kerralla. MaaS-ajattelussa ollaan vielä kaukana kaiken kattavasta systeemistä, mutta pienempiä osasia nähdään jo toiminnassa. Ja toisin kuin Manninen sanoo, oma kokemukseni on, että aiheesta puhuvat tyytyväisinä nimenomaan näiden palveluiden käyttäjät; ne, jotka ovat voineet korvata yksityisautoilua muilla liikkumisen muodoilla ja parantuneilla palveluilla.

Yksityisautoilu tuskin tässä maassa koskaan loppuu. Kuten ei lihansyöntikään. Eikä se kai ole tarkoituskaan. Mutta niitä voidaan vähentää, kun markkinoille tulee vaihtoehtoja. Ja tietenkin vaikutukset ovat aluekohtaisia, ainakin aluksi. Helsingissä liikkuminen henkilöautolla on oikeasti aika vaivalloista ja ihmiset mielellään käyttävät toimivia vaihtoehtoja. Tietenkään homma ei toimi samalla tavalla Lapissa, jossa vastaavia palveluita ei ole saatavilla ja etäisyydet suuria.

Silti muutoksen väheksyminen tai arvostelu tähän perustuen on aika tunkkaista. Samoin kuin siihen, että kyseessä on vain pienen joukon, ”tulevaisuuden ihmisten”, hömpötys. Sillä kaikkeen uudistukseen tarvitaan myös se intohimoinen etujoukko. Se, joka ei hanki koskaan omaa autoa ja syleilee MaaS-ajattelua. Se, joka syö chia-siemeniä ja quornia. Ei meistä kaikista sellaisia pidä tulla. Mutta tämä etujoukko tasoittaa tietä meille muille, jotta voimme löytää uusia parempia tapoja ja siirtää kulutustamme edes hiukan kestävämpään suuntaan.

Ja mitä syrjäseutuihin tulee, uskon, että sielläkin tulevaisuudessa digitaaliset ja personoidummat palvelut ennemmin avaavat mahdollisuuksia ihmisille, kuin sulkee niitä. Se vaatinee joissain tapauksissa käyttäytymismallien muutosta ja ennen kaikkea aikaa kehittyä.  Ja ihan varmasti myös hyvän annoksen sääntelyä! Silti uskon, että digitaaliset palvelut luovat enemmän mahdollisuuksia palvelun tarjoajille, sekä joustavampia ja edullisempia vaihtoehtoja kuluttajille. Voi olla, että jatkossa puolityhjä bussi ei enää aja päivittäin samalla kellonlyömällä pysäkkejä läpi ja matkan teko vaatii erilaista suunnittelua. Laajemmin tarkasteltuna ja pidemmällä aikavälillä uskon, että kyseessä on kuitenkin mahdollisuus, ei uhka. 

No pain, no gain

Me teemme puolestamme töitä jatkuvasti yritysten digitaalisen muutoksen parissa – sekä ulospäin suuntautuvien että sisäisten prosessien osalta. Molempiin liittyy aina varauksia. Osaako asiakas ostaa palveluitamme uudella tavalla, uusia kanavia pitkin? Aiheuttaako sisäisen prosessin digitalisointi kaaoksen työssäni – tai tekeekö se minusta kokonaan turhan? Muutos vaatii aina totuttelua, oppimista ja kehittämistä. Ani harvoin se menee ilman kipuilua ja kerralla oikein. On helppo tehdä nopeita päätelmiä, että pieleen meni tämäkin ja ennen kaikki oli paremmin. Omien asemien puolustaminen on yleensä helpompaa, kuin eteneminen.

Valitettavasti jotkut kuitenkin etenevät ja silloin paikalleen jääneet väistämättä ajan myötä putoavat kyydistä. Eli, entä jos pyrkisimme hyväksymään ne kipuilut ja epävarmuuden, jonka muutos tuo mukanaan, ja näkemään vähän pidemmälle? Mieleeni tulee syvästi ihailemani luokanopettaja Maarit Korhosen kirjoitus liittyen suomalaisen koulujärjestelmän uudistukseen – toinen aihe, joka on saanut myrskyisää kritiikkiä, eikä vähiten nimenomaan digitalisoitumiseen liittyen. Korhonen muistuttaa, että suurta muutosta edeltää aina sekasorto ja virheitä tulee. Mutta entä jos sen palkintona onkin parempi maailma 10 vuoden päästä? Koulun tapauksessa se voi olla motivoituneemmat ja onnellisemmat opiskelijat, taksiuudistuksen tapauksessa vaikka helpompia tapoja tarjota ja käyttää palveluita suuremmalle joukolle ihmisiä – myös haja-asutusalueilla?

Toinen suuresti arvostamani henkilö, entinen pomoni Saku Tuominen on sanonut, että luovuus on asioiden tekemistä eri tavalla paremmin. Asioita ei pidä tehdä uudella tavalla vain tekemisen riemusta. Lopputuloksen pitää olla edeltäjäänsä parempi. Jos siis todella on käynyt niin, että uuden taksilain jälkeen asiat ovat lähes kaikilla huonommin kuin ennen (jonka kuvan uutisoinnista saa), ei uudistus ole ollut kovin luova ja se tulisi muuttaa. Se on digitaalisen aikakauden hienous: ei tarvitse rakentaa miljoonia maksavia tuotantokoneita tai painaa teoksia paksulle paperille ja nivoa nahkakansiin. On helppo kokeilla, analysoida tuloksia ja korjata asioita. Tätä otetta toivoisi myös vähän enemmän poliittiseen päätöksentekoon, vaikka prosessit toki ovat hyvin erilaiset.

Mutta ei vastusteta muutosta vain sen takia, että asiat eivät pysy ennallaan. Hyväksytään siihen liittyvät kipuilut ja luopumisen tuska. Nähdään mahdollisuuksia ja ollaan avoimia. Valtaosa meistä ihmisistä eivät kuitenkaan ole täällä huijatakseen muita ja ajaa omaa agendaansa muiden kustannuksella. Kaikkeen ei suinkaan liity jotain kähmintää tai piilotettuja agendoja, salaisia tilejä veroparatiisissa tai poliittista tuolileikkiä. Mennään eteenpäin, testataan, myönnetään virheet ja korjataan.

Terveisin,

helsinkiläinen taksin satunnaiskäyttäjä

Haluatko kuulla lisää, miten voit parantaa liiketoimintaasi digitaalisilla ratkaisuilla? Tilaa Creunan uutiskirje!